6) Ekososiaalinen sivistys kestävän tulevaisuuden rakentajana

Tulevaisuutemme kriisiytyminen synnyttää tarpeen uudenlaiselle sivistykselle ja oppimiselle, joka auttaa meitä tavoittelemaan ihmiskunnan hyvinvointia yhden maapallon rajoissa. Uutena käsitteenä perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmien perusteisiin tullut ekososiaalinen sivistys voi vastata tähän haasteeseen elinikäisen oppimisen tasolla.

Ekososiaalisuuden idean lähtökohtana on, että luonnon hyvinvoinnista huolehtiminen lisää myös ihmisen hyvinvointia. Tämä ymmärrys voi syntyä systeemisen ajattelun kautta, kun opimme tarkastelemaan luonnon, ihmisen ja yhteiskunnan keskinäisiä vuorovaikutuksia. Kasvatustieteeseen ekososiaalisuuden käsite on tullut sosiaalityön ja sosiaalitieteen tutkimuksen kautta. Ekososiaalisen sivistyksen lähtökohtia ovat kuvanneet kasvatusfilosofisen ajattelun pohjalta Arto O. Salonen ja Marjatta Bardy (2015) sekä ekologisesta sivistyksestä kirjoittanut Veli-Matti Värri (2007, 2011, 2018).

Sivistyksen tehtävänä on toisaalta vallitsevan kulttuurin jatkuvuuden varmistaminen ja toisaalta yhteiskunnan uudistaminen tarttumalla kriittisesti kunkin ajan polttaviin kulttuurisiin kysymyksiin.  Ekososiaalisen sivistyksen lähtökohtana on vallalla olevan olemassaolomme ihanteen kritiikki. Hyvinvoinnin tavoittelumme perustuu vaurauden lisäämiseen ja edistystä mitataan kapeasti bruttokansantuotteen avulla. Talouden kasvun tavoittelu on kuitenkin rapauttanut hyvinvointia esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen, ekosysteemien ehtymisen, ympäristön saastumisen, liikenneruuhkien ja ihmisten lisääntyneen stressin kautta.

”Jotta elämä maapallolla jatkuisi, on välttämätöntä, että perimmäiset käsityksemme ihmisen ja ei-inhimillisen luonnon suhteesta ajatellaan uusiksi.”  (Veli-Matti Värri)

Ekososiaalisen sivistyksen päämääränä on turvata hyvän elämän edellytykset yhden maapallon rajoissa nykyisille ihmisille ja tuleville sukupolville sekä eliökunnalle. Se haastaa uudistamaan olemassaolomme ihannetta materiaalisesta ja talouskeskeisestä ajattelusta merkityskeskeiseen. Sivistys ilmenee vapauden ja vastuun tasapainona ihmisen ajattelussa ja toiminnassa rajallisella maapallolla, ja se konkretisoituu kestävämpänä elämäntapana, yhteiskuntana ja kulttuurina. Ekososiaalinen sivistys vahvistaa luottamusta tulevaisuuteen.

”Hyvän elämän juoni kiteytyy kahteen asiaan – luonnon elinvoimaisuuteen ja elämän arvokkaaksi kokemiseen. Ilman näitä kahta meillä ei ole mitään.” (Arto O. Salonen)

Ekososiaalinen sivistyskäsitys perustuu arvohierarkialle, joka tunnustaa ihmisen ja koko sivilisaatiomme täydellisen riippuvaisuuden luonnosta. Ekososiaalinen sivistyksen lähtökohtana ja elinehtonamme on ihmiskunnan toiminta ekosysteemien kestävyyden asettamissa rajoissa. Edistyksen päämääränä on ihmisarvoisen ja merkityksellisen elämän mahdollistaminen kaikille maailman ihmisille. Talous asemoituu välineeksi yhteisen hyvän synnyttämiseen sen sijaan, että tavoitellaan itsearvoista talouden kasvua (kuva 1).

Kuva 1. Ekososiaalinen sivistyskäsitys. Mukaillen Salonen & Bardy (2015). Kuva Erkka Laininen.

Ekososiaalisen sivistyksen ydinkompetenssi on systeeminen ajattelu. Ekososiaalisesti sivistynyt ihminen ymmärtää oman toimintansa vuorovaikutussuhteita muihin ihmisiin, luontoon ja yhteiskuntaan niin lähellä kuin kaukanakin. Esimerkkinä systeemisen ajattelun soveltamisesta toimii tuotantoketjujen hahmottaminen: missä ja millaisissa olosuhteissa kulutustavaramme valmistetaan tai mistä ruokamme tulee ja miten tuotanto vaikuttaa paikalliseen ympäristöön, ihmisiin ja kulttuureihin. Ekososiaalisen sivistyksen arvopohjan täydentävät vastuullisuus, kohtuullisuus ja ihmistenvälisyys. Vastuullisuuteen kasvamisen ytimessä on ihmisen eettisen huolenpidon piirin laajentuminen omasta lähipiiristä maailmankansalaisuuteen, elolliseen ja elottomaan luontoon sekä tuleviin sukupolviin. Kohtaamiset muiden ihmisten ja luonnon kanssa auttavat kokemaan maailmaa myös muiden näkökulmista, herättelevät eettistä huolenpitoa ja myötätuntoa sekä herkistävät omaatuntoa ja arvojen tiedostamista.

”Kriittinen arvotajunta, jossa on sijansa kohtuullisuudelle, lempeydelle ja vastuulliselle luontosuhteelle on tärkein kasvatuspäämäärämme.” (Veli-Matti Värri)

Filosofi Eero Ojasen (2018) mukaan kohtuus ilmenee fyysisenä ja moraalisena mittana ja rajana, jonka avulla ihminen hahmottaa oman paikkansa maailmassa, eli suhteensa muihin ihmisiin ja luontoon. Oikea mitta on tunnistettavissa vain, jos ihminen tavoittaa kysymyksessä olevan asian kokonaisuuden ja luonteen. Kohtuullisuus on siis mitä suurimmassa määrin eettinen taito, joka kiteytyy kysymykseen siitä, minkä verran on riittävästi erilaisissa ihmisen kohtaamissa asioissa ja tilanteissa.

Kohtuullisuutta ja riittävyyttä tavoiteltaessa oleellista on erottaa tarpeet ja halut toisistaan. Markkinoiden kyllästämässä yhteiskunnassamme kohtuuden mitta katoaa halujen ja tarpeiden samaistumiseen. Kuluttajakansalainen saa haluta asioita riippumatta siitä, mitä hän tarvitsee, eikä yhteiskunnan tule ottaa kantaa siihen, mitä ihmisten tulisi elämässään tavoitella. (Pulkki 2017.) Kulutusyhteiskunnan lupaus hyvinvoinnista ei näytä kuitenkaan toteutuvan, sillä suuri osa korkean tulotason maiden väestöstä kärsii lisääntyneestä stressistä, voimattomuudesta, masentuneisuudesta ja muista mielenterveyden ongelmista (Hämäläinen 2014). Kyltymättömän kuluttamisen halun ruokkiminen pitää meidät aina yhtä etäällä onnellisuuden utopiasta.

”Tyytyväisyys on onnistumista riittävyyden tarkastelussa. Tyytyväisyys on yhtä suuri kuin se, mitä minulla on jaettuna sillä, mitä minä haluan.” (Arto O. Salonen)

Ihmistenvälisyys, jossa on kyse mahdollisuudesta kuulua yhteisöihin ja tulla niissä hyväksytyksi omana itsenään, tarjoaa ratkaisuja kohtuullisuuden ongelmaan. Koetun hyvinvoinnin tärkeimpiä tekijöitä ovat itsensä toteuttamisen mahdollisuudet sekä muilta ihmisiltä saatu ymmärrys ja tunnustus, jotka synnyttävät kokemuksen elämän merkityksellisyydestä. Tätä kautta omistamisen merkitys vähenee. Yksilön saama tunnustus on myös kasvatussuhteen perusta. Vain oman olemassaolonsa arvokkaana kokeva voi arvostaa myös muita ja kokea vastuuta maailman tilasta. Muiden ihmisten antama tunnustus ja arvostus luovat pysyvää tyytyväisyyttä ihmisenä olemiseen. Se toimii vastavoimana jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta synnyttävälle kuluttamisen kehälle, jossa tunnustus on tilapäinen ja lopullisesti saavuttamaton. (Värri 2018.)

”Ihmisen vakaumus elämän arvosta ja olemassaolon tarkoituksesta syntyy siitä kokemuksesta, että hänet on tunnustettu ja että hänen oma olemassaolonsa on arvokasta.” (Veli-Matti Värri)

Näyttäkin siltä, että vauraissa maissa on kohtuullisuuden ja ihmistenvälisyyden kautta mahdollista lisätä koettua hyvinvointia sekä samalla vähentää ympäristön kuormitusta ja vapauttaa resursseja maailman köyhimpien ihmisten aineellisen elämänlaadun parantamiseen. Arto O. Salosen sanoin: On aika kirjoittaa elämän näytelmään juoni, sillä kulissit ovat jo kunnossa. Meillä on jo kaikkea sitä aineellista hyvää, mitä elämässä tarvitaan.

Lähteitä ja lisätietoa

Hämäläinen, T. J. (2014). In search of coherence: sketching a theory of sustainable well-being. Teoksessa T. Hämäläinen, & J. Michaelson (toim.), Well-being and Beyond (ss. 17–67). Sitra Publication series, 306. United Kingdom: Edward Edgar Publishing Limited.

Laininen, E. (2018). Transformatiivinen oppiminen ekososiaalisen sivistymisen mahdollistajana. Ammattikasvatuksen aikakauskirja 20(5).

Mathlin, V. (2018). Mitä on ekososiaalinen sivistys ja mikä yhteys sillä on sivistyksen käsitteeseen? Oulu: Oulun yliopisto.

Ojanen, E. (2004). Kohtuudesta ja kohtuuttomuudesta. Helsinki: Kirjapaja.

Pulkki, J. (2017). Kilpailun kasvatuksellisista ongelmista. Hyveitä 2000-luvulle. Akateeminen väitöskirja. Acta Universitatis Tamperensis, 2332. Tampere: Tampere University Press.

Salonen, A. (2014). Ekososiaalinen hyvinvointiparadigma – yhteiskunnallisen ajattelun ja toiminnan uusi suunta täyttyvällä maapallolla. Teoksessa J. Hämäläinen (toim.), Sosiaalipedagoginen aikakauskirja 2014 (ss. 32–62). Kuopio: Suomen sosiaalipedagoginen seura.

Salonen, A. (2019). Näytelmän kulissit on, mutta juonta ei. Kolumni Opettajalehdessä 8.2.2019.

Salonen, A., & Bardy, M. (2015). Ekososiaalinen sivistys herättää luottamusta tulevaisuuteen. Aikuiskasvatus, 35(1), 4–15.

Salonen, A., & Joutsenvirta, M. (2018). Vauraus ja sivistys yltäkylläisyyden ajan jälkeen. Aikuiskasvatus, 38(2), 84–101.

Salonen, A., & Konkka, J. (2015). An Ecosocial Approach to Well-Being: A Solution to the Wicked Problems in the Era of Anthropocene. Foro de Educación, 13(19),

Värri, V-M. (2007). Kasvatusfilosofian tärkein tehtävä. Niin & Näin. Filosofinen aikakauslehti, 14(52), 70–73.

Värri, V-M. (2011). Vastuu ihmisen mittana. Kasvatusteoreettisia ja filosofisia näköaloja ekologiselle sivistysprojektille. Tiedepolitiikka, 36(4), 27–38.

Värri, V-M. (2018). Kasvatus ekokriisin aikakaudella. Tampere: Vastapaino.