Indikaattori 5: Oppilaitoksen ympäristövastuu

Tukidian käsitteiden avauksia

a) YMPÄRISTÖVASTUUSEEN LIITTYVÄT SÄÄDÖKSET

Oppilaitoksen ympäristövastuuseen liittyviin säädöksiin kuuluvat muun muassa jätteiden synnyn ennaltaehkäisyyn, jätteiden lajitteluun ja kierrätykseen, vaarallisten aineiden käsittelyyn ja varastointiin sekä vaarallisiin jätteisiin liittyvät säännökset. Oppilaitosten toimintaa koskevat myös muun muassa elintarvikehygieniaa, rakentamista, sekä kulttuuriperinnön suojelua koskevat säädökset. Oppilaitoksissa tapahtuvan tuotantotoiminnan ja sen päästöjen hallintaan voi liittyä ympäristönsuojelusäännöksiä. Oppilaitoksen tulee selvittää sen toimintaa koskevat säännökset ja määräykset ja huolehtia tarvittavista käytännöistä, perehdytyksestä ja seurannasta, joiden avulla varmistetaan vaatimusten toteutuminen.

b) NORMIEN VAATIMUKSET YLITTÄVÄT YMPÄRISTÖTAVOITTEET

Normien vaatimusten täyttämisen lisäksi ympäristövastuullinen oppilaitos pyrkii jatkuvasti parantamaan toimintaansa asettamalla vapaaehtoisia tavoitteita. Ne voivat liittyä esimerkiksi materiaalien käytön ja jätteen synnyn vähentämiseen, energiankulutuksen ja kasvihuonekaasujen päästöjen vähentämiseen tai haitallisten materiaalien ja aineiden korvaamiseen haitattomilla vaihtoehdoilla. Tavoitteet voidaan kytkeä osaksi oppilaitoksen kestävän kehityksen ohjelmaa. Tavoitteiden toteutumista arvioidaan ja tulosten pohjalta asetetaan uusia tavoitteita.

Lisätietoa kestävän kehityksen ohjelman rakentamisesta
Kestävän kehityksen teemapankki

c) YMPÄRISTÖVASTUULLISUUS OPPILAITOKSEN TOIMINTAKULTTUURISSA

Oppilaitoksen toimintakulttuurissa ympäristövastuullisten käytäntöjen toteutuminen näkyy esimerkiksi materiaalien, energian ja veden säästönä, ympäristövastuullisina hankintoina, tavaroiden ja materiaalien uudelleenkäyttönä, kierrätyksenä ja lajitteluna, säästävinä ja vähäpäästöisinä liikkumistapoina, sekä vaarallisten aineiden käsittelyn ja varastoinnin turvallisuutena. Toimintakulttuuri toimii esimerkkinä kestävästä elämäntavasta, joka tukee opiskelijoiden ja koulun henkilöstön ympäristövastuullisten toimintamallien omaksumista ja niiden siirtymistä myös muuhun elämään. Ympäristövastuullisuus linkittyy taloudellisen kestävyyden näkökulmaan. Materiaalien ja energian kulutuksen vähentäminen, tavaroiden uudelleenkäyttö, jakaminen, vuokraus tai lainaus sekä jätteiden lajittelu ja kierrätys tuovat  myös taloudellisia säästöjä. Taloudellisen ja ekologisen kestävyyden kannalta merkittäviä vaikutuksia on myös esimerkiksi kuljetusten järjestelyillä, rakennusten korjauksella ja kunnossapidolla, sekä tilojen monikäytöllä.

d) KIERTOTALOUS

Kiertotaloudessa resurssit säilytetään taloudessa silloinkin, kun tuote on saavuttanut käyttöikänsä lopun. Tavoitteena on jo lähtökohtaisesti suunnitella ja valmistaa tuotteet siten, että ne pysyvät käytössä ja kierrossa mahdollisimman pitkään. Kierrätyksessä, johon kiertotalous helposti sekoitetaan, keskitytään puolestaan löytämään käyttötarkoituksia jo syntyneelle jätteelle. Siirtyminen kiertotalouteen edellyttää muutoksia koko arvoketjussa aina tuotteen suunnittelusta uusiin liiketoiminta- ja markkinointimalleihin sekä kulutuskäyttäytymiseen. Nimestään huolimatta kiertotalous ei ole erillinen talous, vaan monialainen ja mittava muutos toimintatavoissa.

(Lähde: ympäristöministeriö)

Kiertotalousosaamisen lisääminen on koulutuksen keskeinen tulevaisuushaaste. Oppilaitosten tulisi myös nähdä itsensä osana kierotaloutta ja kehittää toimintamalleja, joiden kautta kiertotalous tehdään todeksi oppilaitoksen arjessa ja kumppaniverkostoissa. Sitran kiertotalouskoulutus-hankkeen kautta syntyi käytäntöjä, joiden kautta kiertotalousosaamista voidaan jalkauttaa koulutukseen.

Lisätietoa kiertotaloudesta:
Sitran kiertotalous -sivusto
Kiertotalouden toimenpideohjelma (MMM, TEM, YM, Sitra)
Suomen tiekartta kiertotalouteen 2016-2025 (Sitra)

e) KULTTUURIPERINNÖN HYÖDYNTÄMINEN KESTÄVYYSHAASTEIDEN RATKAISEMISEEN

Modernin yhteiskuntamme ja globaalin maailmamme kestävyysongelmat ovat syntyneet pitkälti seurauksena ihmisen luontosuhteen eriytymisestä. Emme pysty enää hahmottamaan aineiden ja energian kiertoja globaalilla tasolla toimivassa taloudessamme. Samalla myös ihmisen toiminnan vaikutukset ympäristöön hämärtyvät, emmekä enää tunnista kestävän toiminnan rajoja. Paikallisella tasolla toimineita alkuperäiskansojen talouksia on usein nostettu esimerkeiksi kestävistä kulttuureista. Elämän edellytykset syntyivät siitä, että nämä kansat pitivät huolta ravinnon ja suojan tarjoavien paikallisten ekosysteemien elinvoimaisuudesta. Maata ja eläinkuntaa ei voinut hyödyntää kestämättömästi ja kehitetyt viljelymenetelmät tukivat elinvoimaisuuden säilyttämistä.

Nykyinen taloutemme on unohtanut alkuperäiskansojen viisauden. Tuhoamme oman elämämme edellytyksiä rapauttamalla luonnon monimuotoisuutta, metsästämällä luonnonvaraisia eläinkantoja sukupuuttoon, päästämällä kasvihuonekaasuja ilmakehään, heikentämällä viljelysmaan tuottokykyä ja rikastamalla lannoitteilla vesiekosysteemejä kestämättömälle tasolle. Moni kestävän tulevaisuuden ratkaisu ei kumpuakaan teknologiasta, vaan historian viisaudesta ja ymmärryksestä, miten ihminen pystyy elämään sopusoinnussa luonnon kanssa. Tällaisia esimerkkejä on löydettävissä eri ammattialoilta ja paikallisesta historiasta. Miten tällaista ajattelua toteutetaan nykyaikana paikallisessa taloudessa ja luonnonmukaisessa tuotannossa?

f) KOHTUUTALOUS

Vallitseva edistysajattelumme perustuu siihen, että talouskasvu on välttämätöntä ihmisten hyvinvoinnin mahdollistamiseksi. Ilman kasvua meillä ei ole myöskään mahdollisuuksia investoida teknologiaan, jolla ympäristöongelmia voidaan ratkaista. Kestävyyden näkökulmasta tämän ajattelun onnistumisen välttämätön ehto on talouskasvun absoluuttinen irtikytkentä luonnonvarojen kulutuksesta ja kasvihuonekaasupäästöistä. Toisin sanoen, materiaalien käytön ja päästöjen pitäisi pienentyö nopealla tahdilla talouskasvun jatkaessa. Viimeisin tutkimustieto kyseenalaistaa vahvasti tällaisen kehityksen mahdollisuuden. Kohtuutaloudessa pyritään rakentamaan talousmallia, jossa hyvinvointi ei ole riippuvainen kasvusta. Kohtuutalouden ratkaisuissa perustana ovat maapallon kantokyvyn rajat, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja demokratia. Kohtuutalous ei merkitse automaattisesti talouden supistumista tai nollakasvua, vaan sen lähtökohtana on kysymys siitä, missä asioissa tarvitsemme kasvua ja millaista kasvua tulisi rajoittaa. Kohtuutalouden kestävyys ei kuitenkaan vaadi tuekseen jatkuvaa kasvua.

Tutkijat Paavo ja Timo Järvensivu ovat määritelleet kohtuutalouden tavoitteet seuraavasti:

1. Talouskasvun ideologian ja talouden kulttuurisen ylivoiman kyseenalaistaminen – talous palautuu itseisarvosta välineeksi.
2. Talousjärjestelmän uudistaminen sellaiseksi, että se ei lähtökohtaisesti eriarvoista eikä kriisiydy kasvuttomuuden myötä. Yhteiskunnan instituutioiden uudistaminen siten, että ne toimivat vakaasti ilman talouskasvua.
3. Tuotannon ja kulutuksen vähentäminen teknologisen kehityksen rinnalla, jotta globaaleihin ekologisiin kriiseihin voidaan tarttua.

Kohtuutalouden perusidea on yhtenevä ekososiaalisen sivistyksen kanssa: Kun perustarpeet on tyydytetty, hyvinvointi, onnellisuus ja tyytyväisyys elämään kumpuavat muualta kuin aineellisesta yltäkylläisyydestä: perhesuhteista, terveydestä, ystävistä, mielekkäästä tekemisestä, oikeudenmukaisuudesta ja osallistumisesta yhteiskunnan rakentamiseen. Kulutuksen vähentämistä ei koeta tienä ankeaan ja rajoittuneeseen, vaan entistä merkityksellisempään ja monipuolisempaan elämään. Oppilaitokset voivat olla toimintansa ja opetuksensa kautta edistämässä kohtuutalouden toimintamuotojen kehittämistä. Polkuja kohtuutalouteen ovat esimerkiksi työn jakaminen, yhteiskunnalliset yritykset ja uudet paikallisen talouden muodot kuten kaupunkiviljely, jakamistalous (esimerkiksi tavaroiden vaihtopiiri) ja aikapankit, joiden avulla ihmiset voivat tarjota toisilleen vastavuoroista osaamista.

Lisätietoa:
Kohtuutalouden ratkaisut (Suomen luonnonsuojeluliitto)
Degrowth Finland
Kohti kestävää hyvinvointia
Viisi kärkeä kestävämpään kehitykseen (Kestävän kehityksen toimikunnan asiantuntijapaneeli)

g) OPPILAITOKSEN HIILINEUTRAALIUS

Maailman valtiot sitoutuivat Pariisin ilmastokokouksessa tavoittelemaan globaalilla tasolla hiilineutraaliutta vuosisadan puoliväliin mennessä. Hiilineutraalius tarkoittaa sitä, että kasvihuonekaasupäästöt ovat saman suuruiset kuin globaalin maankäyttösektorin hiilensidonta (metsät, maatalousmaat ja kosteikot). Antti Rinteen hallituksen tavoitteena on tehdä Suomesta hiilineutraali jo vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteeseen pääsemiseksi Suomen tulee vähentää päästöjä vuoteen 2035 mennessä noin 70 prosenttia verrattuna vuoteen 1990. Tällöin päästöjä on jäljellä vuositasolla noin 21,4 Mt, ja maankäyttösektorin nettonielun on oltava vähintään tämän päästömäärän suuruinen. Hiilineutraalius on ainoastaan välitavoite ilmastonmuutoksen hillinnässä. Ilmakehässä jo olevia ja sinne tulevina vuosikymmeninä päästettäviä kasvihuonekaasuja on pystyttävä poistamaan ilmakehästä, jotta maapallon lämpeneminen voidaan pitää hallinnassa. Siksi maailman valtioiden tulee tämän vuosisadan puolivälin jälkeen pyrkiä hiilinegatiivisuuteen, jolloin hiilinielut ovat päästöjä suuremmat.

Suomessa hiilineutraaliuden saavuttamisen kriittisiksi tekijöiksi on arvioitu energian käytön tehostamista yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla, uusiutuvan energian merkittävää lisäystä ja energiajärjestelmän sähköistymistä. Lisäksi tarvitaan keinoja, joilla hiilidioksidia poistetaan ilmakehästä. Metsien hiilinielujen ylläpitäminen ja vahvistaminen ovat tässä tärkeässä roolissa. Bioenergian käytön yhteydessä toteutettava hiilidioksidin talteenotto ja varastointi voi nousta tulevaisuuden keinoksi (VTT:n ja Syken selvitys 2019).

Oppilaitokset voivat omalla toiminnallaan näyttää suuntaa kohti hiilineutraaliutta ottamalla käyttöön päästöjä vähentäviä ja hiilinieluja vahvistavia ratkaisuja. Merkittävä tekijä on erityisesti oppilaitoksen käyttämän energian alkuperä sekä energiansäästötoimenpiteet, joita voidaan edistää tehokkaasti remonttien ja uudisrakentamisen yhteydessä. Oppilaitokset voivat lisätä uusiutuvan energian käyttöä sähkössä ja lämmityksessä ja pyrkiä vaikuttamaan paikallisiin energiaratkaisuihin. Kuntatason ratkaisuja edistetään vahvimmin Hinku-kunnissa.

Oppilaitoksen toimintaan liittyy usein myös paljon liikkumisen tarpeita. Oppilaitos voi ottaa käyttöön biokaasu- tai sähköautoja, joilla tehdään työtehtäviin liittyvät matkat. Pidempiä työmatkoja varten voidaan laatia periaatteet vähäpäästöisten kulkuvälineinen käytöstä. Henkilökuntaa ja oppilaita voidaan kannustaa tekemään työmatkansa jalan, polkupyörällä tai julkista liikennettä käyttäen. Myös elintarvikehankinnat ovat merkittävä hiilipäästöjen lähde. Joidenkin oppilaitosten toiminta mahdollistaa hiilineutraaliusnäkökulman yhdistämisen koulutukseen (esimerkiksi biokaasun, tuulivoiman tai aurinkosähkön tuotanto, ravintola-alan tuotanto, hiiltä sitovien viljelysmenetelmien käyttö, hiilinielujen huomioon ottaminen metsänhoidossa, ym.).

Lisätietoa:
Hyria koulutus laski hiilijalanjälkensä
Miten Suomi saavuttaa hiilineutraaliuden vuoteen 2040 mennessä? (VTT:n ja Syken selvitys)
Hiilineutraali Suomi – Hinku-verkosto

Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifiointi