Yhdessä uskaltaen – hyväntekeväisyytenä lastenjuhlat

Toimija

Kirkonkylän yhtenäiskoulu (Kempele)

Kuvaus teosta tai toimintamallista

Koulussa toimivat yrittäjyyskasvatuspainotteiset luokat jokaisella yläkoulun kolmella luokka-asteella. Seitsemännen luokan opintosuunnitelmaan kuuluu yhtenä osana oppilaiden suunnittelema ja toteuttama hyväntekeväisyysprojekti. Vuonna 2014 luokan oppilaat valitsivat kohteeksi toiminnan lasten kanssa.

Luokka halusi järjestää lastenjuhlat lapsille, jotka eivät tavallisesti pääse esimerkiksi vamman tai sairauden vuoksi tällaiseen toimintaan osallistumaan. Lastenjuhlat vietiin siten lasten omaan ympäristöön. Muutaman epäonnistuneen kontaktin jälkeen koulu sai yhteistyökumppaniksi Lohipadon erityiskoulun, jonne oppilaat järjestivät lastenjuhlatapahtuman.


Luokka suunnitteli ja valmisteli tapahtumaa lähinnä yrittäjyyskasvatuksen tunneilla pitkin syksyä ja alkutalvea. Toimintapisteiden suunnittelu vaati oman aikansa. Sen lisäksi haettiin yhteistyökumppaneita niin mehutarjoiluun, onnenpyöräpalkintoihin kuin esiintyjän saamiseksi. Pieni ryhmä kävi myös tutustumassa etukäteen Lohipadon koulun tiloihin ja sopimassa vastuuopettajien kanssa käytännön järjestelyistä.

Varsinainen lastenjuhla järjestettiin helmikuun alussa. Tapahtumassa oli lastenjuhlille tyypillisiä toimintapisteitä: kasvomaalaus, onnenpyörä, temppurata, sähly, valokuvaus, tarkkuusheitto, ”ällökuja”, karaoke sekä värityspiste. Tilaisuuteen järjestettiin myös mehutarjoilu ja saatiin paikalle taikuri, joka piti lyhyen taikatuokion.


Toiminta oli suunniteltu niin, että oppilaat pystyivät ohjamaan toiminnan pisteillä itsenäisesti ja erityiskoulun alaluokkien oppilaat pystyivät niihin osallistumaan. Tapahtuma onnistui kokonaisuudessaan yli odotusten. Koko projektin voisi kiteyttää sanoihin YHTEISTYÖ, VASTUUNKANTO JA ERILAISUUDEN HYVÄKSYMINEN!

Toimintamallin vahvuuksia

  • Moderni tulevaisuuden koulu on paikka, jossa oppilaat ottavat vastuuta omasta oppimisestaan, tekevät ja toimivat itsenäisesti opettajan ollessa lähinnä ohjaaja ja innostaja.
  • Projekti oli lähes kokonaisuudessaan oppilaiden suunnittelema ja toteuttama. Oppilaat pohtivat sopivaa kohdetta, lähettivät kymmeniä sähköposteja, soittivat puheluita, suunnittelivat ja työstivät toimipisteitä sekä materiaaleja.
  • Projekti opetti oppilaille vastuunkantoa ja yhteisistä asioista ja tavoitteista huolehtimista. Jokaisen panosta tarvittiin, jotta kokonaisuudesta tuli onnistunut ja toimiva.
  • Toiminta suuntautuu ylös pulpeteista ja ulos ”oikeaan maailmaan” koulun seinien ulkopuolelle. Tässä projektissa nämä tavoitteet toteutuivat monipuolisesti ja onnistuneesti.
  • Kestävä tulevaisuus vaatii toimijoita, jotka ovat kantavat vastuuta itsestään, mutta ovat myös kiinnostuneita ympäröivästä yhteiskunnasta ja haluavat, uskaltavat ja osaavat toimia sen parhaaksi.
  • Projektin myötä oppilaiden uskallus poistua omalta mukavuusalueelta kasvoi valtavasti. Onnistumisen kokemukset, mutta myös epäonnistumiset ja niistä selviäminen kasvattivat itseluottamusta.
  • Erityiskoulun oppilaiden kohtaaminen jännitti etukäteen ja herätti kysymyksiä. Pärjäämmekö? Osaammeko?
  • Onnistuneen päivän ja todella positiivisen palautteen jälkeen oppilaiden kynnys kohdata erilaisuutta sekä toimia monenlaisten ihmisten kanssa että hyväksyä heidät tasavertaisina toimijoina on entistä suurempi.

Lisätietoa

Yhteyshenkilö: Kristiina Takala
Sähköposti on muotoa: etunimi.sukunimi@kempele.fi

Takaisin kestävän kehityksen tekojen luetteloon

Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifiointi