Tukidian käsitteiden avauksia

a) KESTÄVÄT TOIMINTATAVAT

Kestävä toimintatapa on yksilön tai yhteisön omaksuma käytäntö, joka edistää kestävän kehityksen päämääriä. (KEKO: Kestävän kehityksen kasvatuksen ontologia.) Kestävät toimintatavat voivat liittyä ekologisen, sosiaalisen, taloudellisen tai kulttuurisen kestävyyden edistämiseen. Alla olevassa kuvassa on esitetty näkökohtia, joihin nämä toimintatavat voivat kytkeytyä kestävyyden eri osa-aluilla.

b) KESTÄVYYSTAIDOT

Kestävän tulevaisuuden indikaattoreissa kestävyystaitoja jäsennetään oppimisen tasojen kautta (kuva alla). Toisintava oppiminen linkittyy tietoon ja ymmärrykseen, ja niiden pohjalta tapahtuvaan toimintaan: esimerkiksi tunnistetaan taiteen tekemisen ympäristövaikutukset ja opetellaan toimimaan materiaaleja ja energiaa säästäen ja lajittelemaan jätteet. Toisintavaan oppimiseen liittyy myös kestävyyskysymysten tietoperustan kytkeminen opetukseen. Oppimisen keskiössä on oppijan oma ajattelu ja toiminta.

Ennakoiva oppiminen on luonteeltaan asioita ja toimintaa kriittisesti tarkastelevaa. Pyrkimyksenä on kokemusten hyödyntäminen tiedon tulkinnassa ja uusien merkitysten antamisessa. Keskeisiä taitoja ovat kriittinen ja systeeminen ajattelu. Oppijan maailmasuhde avartuu hahmottamaan oman minän suhdetta muihin ihmisiin, omaan elinympäristöön, yhteiskuntaan ja globaaliin ulottuvuuteen. Oppimisen näkökulma laajenee tulevaisuuteen. Taitoja opitaan kehittämällä olemassa olevia toimintatapoja kestävämmiksi. Ekososiaalisen sivistyksen arvopohja tarjoaa perustan oman ja oppilaitoksen toiminnan kestävyyden arviointiin.

Uudistavalla oppimisella tavoitellaan olemassa olevan todellisuuden ylittämistä. Järkeen ja kokemuksiin perustuva oppiminen täydentyy tunteiden ja mielikuvituksen hyödyntämisellä. Ne avaavat mahdollisuuden vaihtoehtoisten tulevaisuuksien kuvitteluun ja nykyisiä ajattelu- ja toimintatapoja uudistavien ratkaisujen rakentamiseen. Kulttuurisen osallisuuden kautta voidaan synnyttää uusia merkityksiä elämiselle ja voimaantua vaikuttamaan aktiivisesti yhteiskunnallisen muutoksen tekemiseen.

c) KESTÄVYYSKYSYMYKSET

Kestävyyskysymykset ovat haasteita, jotka liittyvät ekologisen, sosiaalisen, taloudellisen ja kulttuurisen kestävyyden toteutumiseen. Kestävyyskysymykset ovat tyypillisesti monimutkaisia ja niissä kytkeytyvät yhteen kestävyyden eri näkökulmat. Kestävyyskysymykset voivat olla luonteeltaan paikallisia tai globaaleja. Paikallisen ja globaalin tason kysymykset ovat usein toisiinsa linkittyneitä. Kestävyyskysymysten tarkastelu edellyttää systeemistä ajattelua, joka perustuu ilmiöiden kokonaisvaltaiseen tarkasteluun ja niiden osatekijöiden keskinäisriippuvuuksien tunnistamiseen.

Esimerkkejä globaaleista kestävyyskysymyksistä: ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden kaventuminen, luonnonvarojen ehtyminen, ravinnon riittävyys, puhdas vesi, puhdas energia, köyhyys, ihmisoikeuksien loukkaukset, globaali epätasa-arvo, alkuperäiskansojen kulttuurien häviäminen.

Esimerkkejä paikallisista kestävyyskysymyksistä: ympäristön saastuminen, vesistöjen rehevöityminen, metsien häviäminen, viljelysmaan köyhtyminen, liikenteen ja teollisuuden päästöt, jätteiden käsittely ja kierrätys, työllisyys, mielenterveysongelmat, kulttuuristen vähemmistöjen oikeudet, paikallisen kulttuuriperinnön säilyttäminen.

Lisätietoa:
Planetaariset rajat
Talouskasvun ja ympäristöhaitan irtikytkentä
Kestävyyskysymysten systeeminen tarkastelu
Kestävä hyvinvointi

d) EKOSOSIAALINEN SIVISTYS

Ekososiaalinen sivistys on käsite, joka sisältyy varhaiskasvatuksen perusteiden sekä peruskoulujen lukioiden uusien opetussuunnitelmien perusteiden arvopohjaan. Käsitettä hyödynnetään myös näissä indikaattoreissa globaaliin ulottuvuutena liittyvänä taitokokonaisuutena. Ekososiaalinen sivistyksen lähtökohtana on ihmiskunnan toiminta ekosysteemien kestävyyden asettamissa rajoissa. Edistyksen päämääränä on ihmisarvoisen ja merkityksellisen elämän mahdollistaminen kaikille maailman ihmisille. Talous asemoituu välineeksi yhteisen hyvän synnyttämiseen sen sijasta, että tavoitellaan itsearvoista talouden kasvua (kuva alla).

Ekososiaalisesti sivistynyt ihminen on sisäistänyt edellä kuvatun ekosysteemien kestävyyden, hyvinvoinnin ja talouden välisen suhteen. Hän hahmottaa ihmiskunnan ja luonnon globaalin keskinäisriippuvuuden ja tunnistaa oman toimintansa vaikutuksia kestävään tulevaisuuteen. Ekososiaalisesti sivistyneen ihmisen eettisen huolenpidon piiri laajenee lähiyhteisöstä globaaliin yhteisöön, elolliseen ja elottomaan luontoon ja tuleviin sukupolviin. Kohtuullisuus on ekososiaalisen ihmisen hyve, joka kääntää huomion jatkuvasta materian ja ulkoisten ärsykkeiden tavoittelusta asioihin, jotka synnyttävät merkityksiä ja kestävää tyytyväisyyttä elämään. Ekososiaalisesti sivistynyt ihminen omaa hyvän empatiakyvyn ja tunnistaa ihmistenvälisyyden mahdollisuutena yhteisen elämämme rikastamiseen sekä resurssien oikeudenmukaiseen ja kestävään jakamiseen.

Lisätietoa ekososiaalisesta sivistyksestä

e) SYSTEEMINEN AJATTELU

Systeeminen ajattelu on kestävän tulevaisuuden rakentamisen ja ekososiaalisen sivistyksen avaintaito. Myös peruskoulun opetussuunnitelmien perusteiden laaja-alaisen osaamisen tavoitteissa vuosiluokille 7-9 viitataan systeemisen ajattelun kehittämiseen (Ajattelu ja oppimaan oppiminen L1): ”Ajattelun taitoja kehitetään lisäksi luomalla monimuotoisia tilaisuuksia itsenäiseen ja yhteiseen ongelmanratkaisuun, argumentointiin, päättelyyn ja johtopäätösten tekemiseen sekä asioiden välisten vuorovaikutussuhteiden ja keskinäisten yhteyksien huomaamiseen ja siten systeemiseen ajatteluun.”

Maailmaa voidaan hahmottaa yksittäisten asioiden ja ilmiöiden kautta tai keskittymällä tarkastelemaan niiden välisiä yhteyksiä ja vuorovaikutuksia. Systeemiseen ajatteluun pätee vanha sanonta ”kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa”. Systeeminen ajattelu on keino ymmärtää paremmin meitä ympäröivää monimutkaista ja ennustamatonta todellisuutta. Maailma on täynnä systeemejä. Lähinnä meitä oleva systeemi on itse ihminen, joka on elävä, ajatteleva, kasvava, oppiva ja tunteva systeemi. Luonto on täynnä systeemejä: eliöiden muodostamat ekosysteemit, veden kiertokulku, ravinteiden kierto, ilmasto ja niin edelleen. Myös ihmisen luomat rakenteet ovat systeemejä. Esimerkiksi maailmankauppa, yhteiskunnat, talous, koulutus ja liikenne ovat sosiaalisia ja osin myös teknologisia systeemejä.

Kestävyyskysymysten kannalta oleellista on asioiden ja systeemien keskinäinen linkittyminen. Ekologinen, sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen todellisuus ovat toisiinsa kytkeytyneitä. Monet kestävyysongelmamme ovat seurausta siitä, ettemme ole hahmottaneet riittävästi näitä kytkentöjä ja ymmärtäneet niiden merkitystä. Toinen aikamme systeeminen ilmiö on globalisaatio, joka linkittää paikallisen ja globaalin todellisuuden vahvasti toisiinsa. Päivittäisillä valinnoillaan suomalainen kuluttaja vaikuttaa ihmisten elämään ja ympäristön tilaan maapallon toisella puolella.

Taiteen opetus tarjoaa laajasti mahdollisuuksia systeemisen ajattelun kehittämiseen. Taide ja sen ilmaisumuodot ovat väline asioiden välisten suhteiden ja vuorovaikutusten näkyväksi tekemiseen. Systeemisen ajattelun kehittämisessä on tärkeää myös ihmisen luovan ja intuitiivisen kapasiteetin hyödyntäminen. Monimutkaisia ongelmia on usein vaikeaa ellei jopa mahdotonta ratkoa täysin analyyttisesti. Kestävyyskysymyksissä ovat mukana myös arvot ja tunteet, jotka taipuvat kovin heikosti malleiksi. Asioiden hahmottamiseen ja parhaiden ratkaisujen löytämiseen tarvitaan siten loogisen ajattelun ja tunteiden yhdistämistä, jolloin voidaan puhua systeemisestä älykkyydestä.

Lisätietoa systeemisen ajattelun oppimisesta

e) KULTTUURINEN OSALLISUUS

Kulttuurinen osallisuus on taiteen tekemisen kautta syntyvää nuoren osallisuutta ja vaikuttamista. Taide avaa nuorelle esteettisen maailman ja sen kautta nuori löytää myös ympäristöön ja ympäröivään maailmaan liittyviä merkityksiä ja ratkaisuja. Kulttuuri vahvistaa yhteisöjen sosiaalista pääomaa eli luottamukseen ja sosiaalisiin verkostoihin pohjautuvaa kykyä toimia yhteisten päämäärien hyväksi. Kulttuurin keinoin yhteisöjen elinvoima ja yhteenkuuluvuus voivat vahvistua. Kyky luoda kulttuuria mahdollistaa yksilön ja ryhmän osallistumisen yhteisössä ja yhteiskunnassa vallitsevien käsitysten ja arvostusten luomiseen ja niiden uudistamiseen.

Kulttuurisen osallisuuden toteutumista voidaan jäsentää kolmella tasolla: 1) Yksilön kokemus osallisuudesta, johon liittyvät nuoren itsetunnon ja elämänhallinnan kehittyminen, 2) Sosiaalinen osallisuus, johon liittyy sosiaalisen ryhmäidentiteetin kehittyminen, ja 3) Yhteiskunnallinen osallisuus, johon liittyvät vastuu, välittäminen, vaikuttaminen ja aktiivinen kansalaisuus (kuvat 1 ja 2 alla).

Kuva 1: Kulttuurisen osallisuuden kehät. Sinikka Haapanen ja Annemari Juvonen, Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus. Julkaisussa Mönttinen (2011) Kulttuurinen osallisuus nuorisotyössä (s. 15).

Kuva 2: Osallisuuden kasvu. Lasse Siurala, Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus. Julkaisussa Mönttinen (2011) Kulttuurinen osallisuus nuorisotyössä (s. 16).

Lähde: Mönttinen, P. (2011). Kulttuurinen osallisuus nuorisotyössä. Opinnäytetyö. Ylempi AMK-tutkinto, kulttuurintuotannon koulutusohjelma.