8) Systeemisen ajattelun oppiminen

Systeeminen ajattelu on kestävän tulevaisuuden rakentamisen ja ekososiaalisen sivistyksen avaintaito. Systeeminen ajattelu voidaan määritellä taidoiksi tunnistaa systeemejä, ymmärtää systeemien toimintaa, ennustaa niiden käyttäytymistä ja muuttaa systeemejä halutun vaikutuksen aikaansaamiseksi. Systeemisen ajattelun eri määritelmiä yhdistäviä elementtejä ovat keskinäisriippuvuuksien hahmottaminen, systeemien dynaamisen käyttäytymisen ja sen synnyttämien rakenteiden ymmärtäminen, sekä kyky hahmottaa systeemejä kokonaisuuksina osien sijaan. (Arnold & Wade 2015.) Ekososiaalisessa sivistyksessä systeemistä ajattelua tarvitaan erityisesti keskinäisriippuvuuksien tunnistamiseen ja syy-seuraussuhteiden hahmottamiseen ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen todellisuuden välillä sekä paikallisen ja globaalin ulottuvuuden välillä (Salonen & Bardy 2015). Systeeminen ajattelu on oleellista myös vahvan kestävyysajattelun mukaisen arvohierarkian sisäistämisessä. Sen lähtökohtana on kestävän kehityksen ulottuvuuksien hierarkkinen rakenne, jossa talous nähdään alisteisena sosiaaliselle ja ekologiselle kestävyydelle.

Systeemiajattelun oppimista voidaan lähestyä generalismin, holismin ja holarkismin käsitteiden kautta (Willamo ym. 2017). Generalismi tarkastelee asioita ja ilmiöitä samanaikaisesti useista eri näkökulmista, esimerkiksi ympäristö – talous – hyvinvointi. Opetuksessa kysymys voi olla myös eri oppiaineiden tai tieteenalojen näkökulmien yhdistämisestä tai oppimisen laajentamisesta tiedollisesta oppimisesta arvojen ja tunteiden käsittelyyn. Generalismia edustaa lisäksi tarkastelun kohteiden piirin laajentaminen, esimerkiksi henkilöstön ja opiskelijoiden hyvinvoinnin ja monikulttuurisuuden ymmärtäminen osaksi kestävää kehitystä ympäristöasioiden rinnalla.

Holistinen ajattelu ilmenee huomion kiinnittymisenä systeemien osien välisiin yhteyksiin ja vuorovaikutuksiin. Näin tarkasteltuna kokonaisuus näyttäytyy suurempana kuin osiensa summana. Holistinen lähestymistapa on välttämätön monimutkaisten kestävyyskysymysten ratkaisemisessa, jotka eivät palaudu yksittäisiin osaratkaisuihin. Hyvä esimerkki on biomassan käytön lisääminen ilmastonmuutoksen torjunnassa. Biomassalla voidaan korvata fossiilisten polttoaineiden käyttöä energiantuotannossa ja esimerkiksi  betonin ja teräksen käyttöä rakennusteollisuudessa ja näin vähentää fossiilisen hiilen ilmastopäästöjä. Samaan aikaan biomassan lisääntynyt käyttö kuitenkin pienentää metsän hiilinieluja lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä. Toisaalta lopputulokseen vaikuttaa myös biomassan käyttötapa. Polttaminen vapauttaa puuhun sitoutuneen hiilen nopeasti takaisin ilmakehään, kun taas rakennuksissa ja huonekaluissa hiili säilyy varastoituneena.

Holarkismi korostaa todellisuuden monitasoista ja hierarkkista luonnetta. Esimerkkinä holarkistisesta lähestymistavasta toimii sosio-ekologinen systeemiajattelu, jossa ihmiset, yhteisöt, taloudet, yhteiskunnat ja kulttuurit ymmärretään biosfäärin sisäkkäisinä järjestelminä (Folke ym. 2016). Holarkistista ajattelua heijastaa myös ekososiaalisen sivistyksen perustana oleva arvohierarkia, jossa ekosysteemien kestävyys nähdään ihmiskunnan toiminnan tärkeimpänä kriteerinä ja elinehtonamme. Ihmisarvon toteutuminen on toiseksi tärkein kriteeri ja päämäärä. Talous asemoituu välineeksi yhteisen hyvän synnyttämiseen sen sijaan, että tavoitellaan itsearvoista talouden kasvua. (Salonen & Bardy 2015.)

Systeeminen ajattelu ammatillisessa koulutuksessa

Ammatillisessa koulutuksessa systeemisen ajattelun oppimisen tärkeys korostuu sekä yhteisissä (YTO) että ammatillisissa tutkinnon osissa. YTO-opinnot mahdollistavat kestävän kehityksen kysymysten laaja-alaisen ja moninäkökulmaisen tarkastelun. Omien valintojen globaaleja vaikutuksia ja tuotannon eettisyyttä voidaan tutkia analysoimalla tuotantoketjuihin liittyviä ympäristöllisiä, ekologisia, sosiaalisia ja kulttuurisia näkökohtia. Ammatillisissa opinnoissa on tärkeää linkittää kestävyyskysymysten tietopohja omaan ammattialaan ja työprosessiin: Mikä on oman ammattialan kytkentä esimerkiksi ilmastonmuutokseen, luonnon monimuotoisuuteen tai luonnonvarojen kulutukseen? Miten ammattialalla pyritään ratkaisemaan näitä kysymyksiä? Mitkä ovat alan ammattilaisen rooli, mahdollisuudet ja velvollisuudet kestävyyden puolesta toimimisessa? Systeemistä lähestymistapaa näiden kysymysten tarkasteluun edustaa myös arvojen, ammattietiikan ja tunteiden käsittely osana oppimista.

Myös oppimisympäristöt kytkeytyvät systeemisen ajattelun oppimiseen. Kestävän tulevaisuuden oppimisympäristöt mahdollistavat työprosessien ja niiden kestävän kehityksen näkökohtien hahmottamisen ja tarkastelun kokonaisuutena. Oppimisympäristöjä voidaan myös laajentaa koko tuotantoketjuun tai kiertotalouteen. Tutkivan oppimisen menetelmät ruokkivat systeemisen ajattelun kehittämistä. Opiskelijat voivat itse kartoittaa työpaikkojen ja oppimisympäristöjen kestävyysnäkökohtia (ympäristö, terveys, turvallisuus ym.) ja suunnitella kehittämistoimenpiteitä. Koulutuksessa voidaan hyödyntää myös kestävyyskysymysten monialaista hahmottamista tukevia työelämä-, tutkimus- tai innovaatioympäristöjä.

Agenda 2030 ja systeemiajattelu

YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden (Agenda 2030) oppiminen on tärkeä maailmanlaajuinen koulutuksen tavoite. Tavoitteiden esittäminen rinnakkain ”joulukalenterin” muodossa ei kuitenkaan tue systeemistä ajattelua. Agenda 2030:n esitystapa ohjaa reduktionistiseen ajatteluun, jossa monimutkaiset ja keskinäisriippuvaiset kestävyyskysymykset nähdään ratkaistavina osaongelmina. Agenda 2030:n tavoitteiden oppimisessa tulisikin ottaa käyttöön holistinen, tavoitteiden välisiä kytkentöjä ja keskinäisriippuuvuuksia ja niiden keskinäistä hierarkiaa korostava lähestymistapa (kuva 1). (Katso myös luku 3.)

Kuva 1. Agenda 2030:n tavoitteiden oppimisessa tulisi ottaa käyttöön tavoitteiden välisiä kytkentöjä ja keskinäisriippuuvuuksia ja niiden keskinäistä hierarkiaa korostava lähestymistapa. Ylempi kuva YK & ulkoministeriö, alempi kuva Rockström & Sukhdeev (2016).

Edellä kuvattua generalistista, holistista ja holarkkista lähestymistapaa (Willamo ym. 2017) voidaan soveltaa Agenda 2030:n tavoitteiden oppimiseen. Generalismi ilmenee luontoon ja ympäristöön, talouteen ja sosiaaliseen todellisuuteen liittyvien tavoitteiden yhteistarkasteluna. Holistinen lähestymistapa kiinnittää huomiota eri tavoitteiden välisten keskinäisriippuvuuksien ja vuorovaikutussuhteiden ymmärtämiseen. (Kuva 2.)

Kuva 2. Generalismi ilmenee luontoon ja ympäristöön, talouteen ja sosiaaliseen todellisuuteen liittyvien Agenda 2030:n tavoitteiden yhteistarkasteluna. Holistinen lähestymistapa kiinnittää huomiota eri tavoitteiden välisten keskinäisriippuvuuksien ja vuorovaikutussuhteiden ymmärtämiseen. Hyvä koulutus linkittyy kaikkiin Agenda 2030:n tavoitteisiin. Kuva Erkka Laininen.

Agenda 2030:n tavoitteiden systeemistä oppimista voidaan harjoitella esimerkiksi kuvaamalla jostain tavoitteesta lähtien riippuvuuksia ja takaisinkytentöjä muihin tavoitteisiin. Alla olevassa esimerkissä on lähdetty liikkeelle tavoitteesta 8 Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua (kuva 3). Sinisillä nuolilla on kuvattu postiviisia kytkentöjä, joita työstä ja talouskasvusta seuraa. Esimerkiksi työ tuo rahaa ja parantaa ihmisen taloudellista asemaa, mikä lisää yhteiskunnallisen osallisuuden mahdollisuuksia ja vähentää eriarvoisuutta. Tulot mahdollistavat myös riitävävän ja terveellisen ravinnon. Punaisilla katkoviivoilla on kuvattu kasvusta ja työstä syntyviä negatiivisia vaikutuksia. Talouskasvulla on vahva kytkentä muun muassa luonnonvarojen kulutukseen, ilmastonmuutonmuutokseen ja biodiversiteettikatoon. Nämä tekijät muodostavat palautekytkennän, joka heikentää talouskasvun edellytyksiä. Ympäristön tilan heikkeneminen vaikuttaa myös ravinnontuotantoon ja ihmisten terveyteen. Esimerkki ei pyri olemaan tyhjentävä kuvaus tavoitteiden keskinäisistä riippuvuuksista.

Kuva 3. Agenda 2030:n tavoitteiden systeemistä oppimista voidaan harjoitella esimerkiksi kuvaamalla jostain tavoitteesta lähtien riippuvuuksia ja takaisinkytentöjä muihin tavoitteisiin. Kuvassa siniset nuolet esittävät positiivisia vaikutuksia ja punaiset katkoviivat negatiivisia vaikutuksia ja takaisinkytkentöjä. Kuva Erkka Laininen.

Opetuksessa Agenda 2030:n tavoitteita tulisi tarkastella hierakkisissa suhteissa toisiinsa (kuva 4). Esimerkiksi etsittäessä ratkaisuja ilmastonmuutokseen (tavoite 10 Ilmastotekoja) lähtökohtana tulee olla ekologisen kestävyyden turvaaminen. Ilman tämän vaatimuksen toteutumista ei ole olemassa kestäviä yhteiskuntia eikä myöskään taloutta. Oikeudenmukainen inhimilinen kehitys on edistyksen tärkein päämäärä. Tulee kysyä, millaiset yhteiskunnat mahdollistavat kaikille jäsenilleen riittävän aineellisen hyvinvoinnin ja merkityksellisen elämän. Muutoksen tällaiseen yhteiskuntaan ja maailmaan tulee tapahtua oikeudenmukaisesti niin kansallisella kuin globaalilla tasolla. Tuotanto, kulutus, talous ja innovaatiot ovat itseisarvon sijasta välineitä ihmimillisen kehityksen edistämiseen planetaaristen rajojen sisällä. Silloin joudumme kysymään muun muassa millainen talous voi toimia planetaaristen rajojen puitteissa ja millainen talous on oikeudenmukainen, sekä mitä tarvitsemme enemmän ja mitä vähemmän hyvään elämään.

Kuva 4. Ilmastotekojen (tavoite 4) suhde muihin Agenda 2030:n tavoitteisiin vahvan kestävyysajattelun mukaisessa hierarkiassa. Biosfäärin kestävyyteen liittyvät tavoitteet ovat ihmiskunnan elinehto. Tärkein edistyksen päämäärä on oikeudenmukainen inhimillinen kehitys. Talous, kulutus ja tuotanto ovat itseisarvon sijasta välineitä inhimillisen kehityksen edistämiseen planetaaristen rajojen puitteista. Kuva Erkka Laininen.

Lähteet

Arnold, R. D., & Wade, J. P. (2015). A Definition of Systems Thinking: A Systems Approach. Procedia Computer Science, 44(2015), 669-678.

Folke, C., ym. (2016). Social-ecological resilience and biosphere-based sustainability science. Ecology and Society, 21(3), 41.

Rockström J., Sukhdeev P. (2016). How food connects all the SDG’s. Keynote speech at Stockholm EAT Food Forum 13.5.2016.

Salonen, A., & Bardy, M. (2015). Ekososiaalinen sivistys herättää luottamusta tulevaisuuteen. Aikuiskasvatus, 35(1), 4–15.

Willamo, R. J., Helenius, L., Holmström, C., Haapanen, L., Huotari, E. T. I., & Sandström, V. C. (2017). Kuinka ymmärtää kompleksisia ilmiöitä? Generalismi, holismi ja holarkismi kokonaisvaltaisessa kestävyyskoulutuksessa. Kasvatus, 48(5), 415–428.