VAIHE 1: Ennakkokyselyt

Itsearvioinnin ensimmäisessä vaiheessa toteutettavat opetus- ja hallintohenkilöstön ennakkokyselyt perustuvat vapaan sivistystyön kestävän tulevaisuuden indikaattoreiden sisältöihin. Alla esitetyn indikaattoritaulukon pohjalta on laadittu yhteensä 28 väittämää kolmesta indikaattorista (opetus, toimintakulttuuri ja johtaminen).

Väittämiin vastataan arvioimalla niiden toteumista tällä hetkellä oppilaitoksen toiminnassa. Opetushenkilöstön näkökulmana ovat oma opetustyö ja kokemus oppilaitoksen päivittäisestä arjesta. Väittämien arviointiin voivat osallistua myös tuntiopettajat. Hallintohenkilöstö vastaa kyselyyn toiminnan tavoitteiden, suunnittelun ja johtamisen näkökulmasta. Väittämien arvioinnin lisäksi vastaajia pyydetään kertomaan parhaat esimerkit, jotka kuvastavat kyselyssä kartoitettujen asioiden toteutumista. Väittämiin voi vastata myös EOS (en osaa sanoa), jos vastaaja tuntee ettei tiedä kysytystä asiasta tarpeeksi voidakseen arvioida sitä.

Kyselyt toteutetaan verkkopohjaisella eDelphi-tulevaisuustyökalulla. OKKA-säätiö ohjeistaa tarkemmin kyselyn toteutuksen. Kyselyn väittämiin voit tutustua etukäteen lataamalla kyselyiden pdf-versiot. Opetus- ja hallintohenkilöstön kyselyt eroavat toisistaan vain edellä kuvatun tarkastelunäkökulman osalta.

Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifiointi